// Yritystilaisuudet

Etsitpä sitten sujuvasanaista juontajaa, oivaltavaa koomikkoa tai häikäisevää taikuria, on vastaus viihteen triathlonisti – Janne Kataja.

Juontaja

Juontajan tehtävä on luoda tilaisuuteen toivottu tunnelma ja saada ihmiset viihtymään. Juontaja pitää langat käsissään ja huolehtii osaltaan ohjelman sujuvuudesta.

Janne on juontanut satoja yritystilaisuuksia, asiakastapahtumia, pikkujouluja ja kansanjuhlia. Hänen jäljittelemätön, välitön ja harvinaisen rohkea tyylinsä on tehnyt tilaisuuksista onnistuneita. Sanavalmiuden ja nopean reagointikyvyn ansiosta Janne taklaa sujuvasti yllättävätkin tilanteet.

Koomikko

Juontokeikkojen lisäksi Janne tekee myös tässäjanyt-tilannekomiikkaa sekä yksin että yhdessä Aku Hirviniemen kanssa. Show räätälöidään aina asiakkaan ja tilaisuuden mukaan. Esitys on kiinni hetkessä, ja yleisö on olennainen osa sitä.

Tässä ja nyt -komiikka sopii tapahtumiin, joissa osallistujia yhdistää jokin tekijä; esimerkiksi henkilöstöjuhliin, asiakastilaisuuksiin tai toimialatapahtumiin. Tässä ja nyt -show on räiskyvä, rohkea ja erilainen – siksi sille uskaltaa antaa naurutakuun.

Taikuri

Räätälöidyn huumorin lisäksi Jannen esitykseen voidaan yhdistää taikuus. Lavalla ei nähdä virttynyttä frakkia vaan vauhtia, erittäin näyttäviä illuusioita, tilannekomiikkaa ja vuorovaikutusta yleisön kanssa.

Jannen taikashow tuo tilaisuuteen kimallusta ja glamouria, omintakeisella tyylillä ja sopivasti huumorilla höystettynä.

Keikkavaraukset

Jannen esiintymisvaraukset hoitaa Ohjelmakauppa. Jos haluat, että Ohjelmakaupasta ollaan sinuun yhteydessä, lähetä yhteydenottopyynto.